maanantai 12. toukokuuta 2014

Muropaketti + kangasta ja hitunen pitsiä

Tein ajan tapoksi muropaketista lehtitelineen. Tosin lehdet eivät siihen mahdu, mutta se pitää hyvin järjestyksessä laskut ja kaiken maailman muut liput ja laput. Piirsin ensin paperille kaavan, jotta molemmista puolista tulee samanlaiset. Liimasin kankaan ja pitsinauhan liimapuikolla. Ei taida kovin hyvin pysyä, mutta korjailen kangasta sitten kun se alkaa lerpattaa. Ja ostan parempaa liimaa...

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Uusi työ!

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille! Kävin pari tuntia sitten kakkukahvilla vanhempieni luona. Siskoni tekemä mansikkakakku oli yksinkertaisesti todella nam!

Aloitin oikeastaan eilen neulomaan hartiahuivia. Oli tarkoitus tehdä se valmiiksi eilen Euroviisuja katsellessa, mutta ei sitten huvittanut. Olisin antanut sen äidille lahjaksi, mutta onneksi mulla oli varasuunnitelma!  Olin siis katsomassa viisuja ystäväni luona ja siinä tuli rupateltuakin kaikenlaista, joten huivin neulominen vähän niin kuin unohtui :D Sitten kun huivi on valmis, taidankin käyttää sitä itse viileinä kesäiltoina meidän parvekkeella, jossa ei ole laseja.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Vastauksia haasteeseen

Kiitokset haasteesta Maijalinnealle :) Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan blogeja, joilla on alle 200 lukijaa. Otin siis haasteen vastaan. Haaste on seuraavanlainen:
  1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
  2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen haastetuille
  3. haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
  4. Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa
  5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut
  6. Ei takaisin haastamista 
11 asiaa minusta
  1. Rakastan eläimiä ja mulla on ollut marsu, kaksi gerbiiliä ja kissa
  2. Olen harrastanut ratsastusta kymmenen vuotta, lopetin sen vuosi sitten
  3. Asun poikaystäväni kanssa kaksiossa
  4. Tapasin poikaystäväni kesätöissä
  5. Opiskelen ammattikorkeassa ympäristöteknologiaa (eli musta tulee joskus insinööri)
  6. Olen lasten jumppaohjaaja
  7. Inhoan tummaa suklaata, yök!
  8. Olen tehnyt käsitöitä aina. Mun äiti ja äidinäiti ovat erittäin käteviä käsistään, ehkä se on periytynyt... ;)
  9. Mulla on pari vuotta nuorempi sisko
  10. Mulla on atooppinen iho
  11. Olen oikein pesusieni, mitä tulee teen suhteen. Minttu-tee varsinkin on mun herkkua! Ja voisin vielä lisätä, että meillä ei ole ollut teetä ainakaan kuukauteen, miten mä oon voinu pärjätä?!?! Mutta tänään muistin vihdoin ostaa lisää teepusseja!!! Ihanaa!
Vastaukset Maijalinnean kysymyksiin

1. Lempiruokasi?
Varmaankin spagetti.

2. Mikä asia sai sinut viimeksi ilahtumaan?
Katselin äitini kanssa tänään vanhoja valokuvia mm. mun ja siskoni lapsuuskuvia :D

3. Mikä on vuodenaika on mieluisin ja miksi?
Kesä!!! Silloin on lämmin eikä tarvitse palella. Viime talvi tosin ei ollut kylmä.. Mutta kesästä on parhaat muistot, kuten illalla laiturilla istuskelu, yöuinnit ja hevosella villit laukkapätkät maastossa kavereiden kanssa. Syksykin on kiva, hienoja värejä ulkona :)



4. Mielimusiikkisi? 
Mulla ei ole ikinä ollut lempibändiä tai -artistia. Tykkään musikaaleista, joten siitä musiikista pidän. Kuuntelen kylläkin vähän mitä lystää, yleensä radiosta NRJ:tä tai Voicea. Eli semmosta perus popitusta, mitä sieltä nyt sattuukaan tulemaan :D

5. Miten vietät kesälomasi?
Työt alkaa huomenna eli maanantaina. Teen töitä elokuun puoliväliin asti. Viikonloppuisin sitten varmaankin rentoudun, joku lauantai olisi tarkoitus käydä Uumajassa.

6. Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
Olin itseasiassa eilen leffassa poikaystäväni kanssa. Käytiin katsomassa Pompeji.

7. Miten kierätät itsellesi tarpeetomaksi käyneet tavarat?
Jos ne ovat ehjiä, niin kirpparille myymään tai annan siskolle. Joskus annan SPR:lle. Rikkinäiset tai kuluneet heitän pois. Liian usein käy kuitenkin niin, että tarpeettomat rojut kiikutetaan kellariin, johon ne jää moneksi vuodeksi.

8. Kerro paras uusiokäyttövinkkisi?
LP-levystä voi uunin avulla tehdä kulhon. En ole itse vielä sitä toteuttanut, mutta mielessä on pyörinyt kauan. Mutta mun oma uusiokäyttövinkkihän tuo ei ole!

9. Hassunkurisin juttu, mikä sinulle on tapahtunut?
Onhan niitä monia. En oikein muista kaikkia. Joskus kun olin ratsastusleirillä (siitä taitaa ainakin olla 5 vuotta aikaa), meille leiriläisille pidettiin leirikaste, jossa kaikki joutuivat tonkimaan hevosenlantaa paljain käsin silmät sidottuina. Aluksi en siis tiennyt mihin joudun laittamaan mun kädet. Se oli aika hassua näin jälkeenpäin ajateltuna :D

10. Mikä on lempiharrastuksesi?
Ratsastus edelleen, vaikka en harrastakaan sitä tällä hetkellä.

11. Mikä sai sinut perustamaan blogin?
Halusin perustaa käsityöblogin, koska haluan jakaa mun käsitöistä saamaa tekemisen iloa muille ja kertoa mun tekeleistä. Haluan myös kirjottaa käsitöiden lisäksi mun arjesta oikeastaan omaksi iloksi.

11 kysymystä mun haastamille blogeille
  1. Mitä värejä sun kodissa on?
  2. Missä ulkomailla olet käynyt?
  3. Mitä kieliä osaat puhua?
  4. Jokin taito, jonka osaat hyvin?
  5. Rohkein asia, jonka olet tehnyt?
  6. Auringonnousu vai auringonlasku?
  7. Villasukat vai korkkarit?
  8. Lempipaikkasi?
  9. Lempimuistosi?
  10. Unelma, jonka haluaisit toteuttaa?
  11. Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi tällä hetkellä?
11 blogia, jotka haastan
  1. By Maria
  2. Unelmaloistoa
  3. Best things in life
  4. Miss Daydreamer
  5. Dreams made it
  6. Rennosti Apinanraivolla
  7. unelmannuppuja
  8. Handmade lifestyle 
  9. unelmien vuokrakämppä 
  10. Terveisin Noora
  11. Just turn and walk away
Toivottavasti en haastanut ketään uudestaan :)

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Mummola-tyyliä kotiin

Jihuu!! Sain vihdoin valmiiksi ristipistotyynyn, jonka tarvikkeet olin joskus muutama vuosi sitten saanut isoäidiltäni. Työ on lojunut mun lankalaatikossa kauan ja olen sitä silloin tällöin tehnyt, mutta aina se on saanut väistyä uusien töiden tieltä. Tässä viikko sitten päätin, että nyt toi tyyny on pakko saada valmiiksi! Tässä tämän viikon tentteilyn ja koulutehtävien lomassa olen sitä välillä tehnyt.


  
Aloitin muistaakseni ensin noista punaisista reunoista ja siitä jatkoin ruusuun ja lehtiin. Viimeisenä tein valkoisen taustan ja sen harmaan reunuksen. Oli kiva työskennellä paksun langan kanssa, tyyny olis varmasti valmistunut nopeasti jos se ei olisi unohtunut laatikkoon pariksi vuodeksi, ups... Nyt se on kuitenkin loppujen lopuksi päässyt sohvalle meidän vieraiden pällisteltäväksi! :) Saan sitten leikkiä kätevää emäntää. Pitää vaan olla vähän tarkkana sohvalla löhöillessä ja laittaa silloin toi tyyny vaikka lattialle. Pelkään nimittäin, että langat rispaantuu.
 

 Ompelin toisen puolen vanhasta keittiöpyyhkeestä ja lisäsin napin, koska sisätyyny näkyi ilman nappia (nappi taitaa kyllä mennä ulkonäkönsä perusteella vaihtoon). Mumma antoi joskus kasan keittiöpyyhkeitä joihin hän oli nuorempana kirjonut omat nimikirjaimensa. Keittiöpyyhkeet olivat täysin käyttämättömiä. Mietin silloin, että mitä teen niin monella pyyhkeellä, mutta tulipahan nyt käytettyä edes yksi! Kangas on kyllä aika nätti, niistä vois ommella jotain muutakin.



Tyyny tuo kivasti väriä ja lämmintä tunnelmaa meidän kodin neutraaleihin väreihin. Vielä kun saisi erään toisenkin tällä hetkellä keskeneräisen työn tyynyn kaveriksi niin mummo-tyyliä olisi sopivasti, mutta siitä kirjoitan sitten erikseen ehkä jotain väliaikatietoja jossain vaiheessa ja tietenkin myös sitten kun se on valmis ;) En siis vielä paljasta mikä pehmoinen asia se on.

Alempana vielä kuva meidän sohvasta + tyynyistä. Eikö uusi tyyny piristäkin kivasti tuota sohvaa noiden karvatyynyjen keskellä? :D Tossa sohvan oikeassa nurkassa taaempi tyynynpäällinen on muuten myös mun käsialaa.


Nyt jatkan kynttilän valossa rauhallisen lauantai-illan viettoa yksin sohvatyynyjen seassa lymyten. Pitää nauttia viikonlopusta vielä kun sitä on jäljellä! :)

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Syntymäpäivä tuli ja meni

Naistenpäivästä on jo aikaa, mutta tämä postaus kertoo kuitenkin siitä. Oli kyllä tosi hektinen päivä. Täytin tuona päivänä pyöreitä ja päivähän sattui olemaan sopivasti lauantai, joten kerrankin sain pitää juhlat juuri oikeana synttäripäivänä. Iltapäivällä meillä oli kakkukahvilla mun perhe, isovanhemmat, täti ja serkku. Pidettiin samalla vähän niin kuin tuparit, koska kukaan muu mun lähisukulaisista ei ollut käynyt meillä aikaisemmin perhettä lukuun ottamatta. Saatiin joitakin koti-juttuja, kuten tarjottimia, joista onkin ollut aikaisemmin pulaa. Saatiin myös silitysrauta. Eräs tiputti vanhan joskus lattialle ja se meni rikki... Kaikki lahjat tuli kyllä tarpeeseen! 



Mumman antamat ihanat ruusut jotka kesti kaksi viikkoa!


Illalla meidän kämppään tuli noin 16 meidän kaveria juhlimaan. Meiltä jatkettiin kymmenen jälkeen yökerhoon jossa meillä oli pöytävaraus. Poikaystävä oli hommannut skumppapulloja pöytään joten saatiin skoolata. Koko ihana porukka lauloi mulle vielä synttärilaulun. Oli aivan älyttömän superihana ilta, en voi edes sanoin kuvailla! Oli tosi mukava vaihtaa kuulumisia sellaistenkin kavereiden kanssa, joiden kanssa en ole ikuisuuksiin ehtinyt viettää aikaa, vaikka olisin niin monta kertaa halunnut. 

 Hopeinen peplum-toppi, joka mulla oli illalla päällä

Saatiin kavereiltakin hienoja lahjoja, lahjat oli siis pääasiassa meille molemmille, koska iltajuhlat oli myös samalla meidän tuparit mun synttäreiden lisäksi. Alla olevissa kuvissa on muutamia saatuja lahjoja.



Tää kortti lämmitti erityisesti mun sydäntä ja siitä  kuuluu musiikkia, kun sen avaa.


 Vasemmalla saksanpähkinältä ja vaniljalta tuoksuva kynttilä. Me molemmat rakastetaan tota tuoksua, mmm
Oikealla mun hyvän ystävän antama hieno jalallinen kukkakynttilä.
Tarjotin saatiin joululahjaksi viime jouluna.
Tässä kuvassa näkyy vähän myös mun virkkaama pyöreä sohvapöydän liina.


 Vasemmalla lahjaksi saatu kukka. 
Oikealla myös lahjoja: hieno lyhty, omenalta tuoksuvia tuikkuja lasipurkissa ja citrus tea käsisaippua.

Kuvien räpsiminen itse juhlista oikeastaan unohtui. Kännykässä taitaa olla pari julkaisemiskelvotonta kuvaa.  Mulla oli aikeissa kyllä ottaa kuvia täältä meiltä, mutta juhlahumussa ja hyvänä emäntänä toimiessa se sitten unohtui. Eipä taida tarjoiltavista herkuistakaan olla yhtäkään kuvamuistoa. Lukuisten muiden herkkujen joukossa oli mun leipomia hyvin onnistuneita kuppikakkuja. Mähän en yhtään pidä leipomisesta, varmaan siks koska en ole oikein onnistunut siinä hommassa koskaan. Mutta omiin juhliin halusin ylittää itseni ja taisinkin sitten siinä onnistua!

Alla vielä huono kuva meidän sohvapöydästä, jonka päällä oleviin juttuihin olen hyvin tyytyväinen sisustuksenkin kannalta. Toi alaosa kaipais kyllä näköjään järjestämistä :D




Vielä hetken saa rentoutua ennen huomista. Tunnelmallista sunnuntaita teillekin! :)




maanantai 3. maaliskuuta 2014

Muutosten tuulet ja Instagram

Koin itse pari viikkoa sitten pienen muodonmuutoksen kampaajalla ja nyt sitten päätin että blogin ulkoasukin saa muuttua. Ehkä uuden ulkoasun myötä inspistä bloggaamiseen löytyisi jostakin kolopahasesta enemmän. Huom ulkoasu on siis vielä ihan kesken! Pitää jatkaa sen muokkailua taas sitten kun on aikaa.Olispa mulla taikasauva jolla voisin taikoa mun vuorokauteen muutaman lisätunnin. On niin paljon tekemättömiä juttuja. Onneksi tällä viikolla keskiviikkona ja perjantaina ei ole koulua. Vapaapäivät tulee tarpeeseen (vaikka just oli hiihtoloma, hehe, taidan myöntää, että mussa on laiskurin vikaa).

Olen joululoman jälkeen väkertänyt vaikka mitä ja mieli tekis näperrellä jotakin koko ajan lisää. Nyt viime aikoina mun värkkäilyt ovat tainneet kaikki olla sisustusjuttuja. On niin kiva sisustaa itse tehdyillä jutuilla omaa kämppää ja nyt kun vihdoinkin on moninkertaisesti enemmän tilaa kuin porukoiden luona mun pikkuhuoneessa. 

Ajattelin, että mun instagram-kuvat saavat tänään kertoa mitä oon viime aikoina puuhaillut. Mun instaan pääsee muuten tästä






 Hyvää viikon alkua kaikille!


 

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Herkkuja

Tänään oltiin poikaystävän kanssa kiertelemässä kirpputorilla. Vaatteita en jaksanut tällä kertaa penkoa, vaikka yleensä juuri etsinkin sieltä vaatteita tai kenkiä. Usein käy kuitenkin niin, että palaan kirpparilta tyhjin käsin. Mulla oli tarkoitus tänään etsiä jotain meidän kotiin ja löysinkin pari juttua! Seuraavia deco den-projekteja varten löysin myös tarvikkeita. 

Eli ensimmäisenä esittelyssä alla oleva puinen saunakyltti 1€. Kun pitelin tota kylttiä kirppiksellä kädessä, poikaystävä tokaisi, että kyllä hän meidän saunaan löytää ilman kylttiäkin :D Ostinpa sen nyt kuitenkin, koska näytti niin kivalta!


Alla on sitten ne mun "herkut" eli pyyhekumit. Silloin kun suunnittelin tekeväni mun kamuille ne deco den rasiat, etsin niitä varten juuri tollasia pyyhekumeja, mutta en löytänyt niitä mistään kaupasta!! Nyt sitten kirpparilta löysin ja ostin! Noi oli siis ihan käyttämättömiä, omissa pakkauksissaan. Ostin kaksi pakkausta, hinta oli euron/pakkaus. Toi keksi on niiiiin herkullisen näköinen, voisin syödä sen!

  
Ostin myös kyseisen jalallisen tarjoiluvadin. Taitaa olla terästä, ainakaan hopeaa se ei ole. Aion hankkia sen päälle ison kynttilän. Hintaa sillä oli kolmisen euroa.



Taidan tästä jatkaa ristipistotyynyn tekoa. Pian se on valmis! On ollut varmaankin pari vuotta mulla laatikon pohjalla keskeneräisenä, mutta nyt innostuin uudestaan ja haluan saada sen pian valmiiksi!